Energiaa elämään, menestyksekkäästi yli 100 vuoden
kokemuksella.
Päätuotteitamme ovat sähkö, kaukolämpö ja maakaasu. Tuotantomuotona on
yhteistuotanto, joka hyödyntää polttoaineen tehokkaasti ja siten mahdollistaa ympäristöystävällisen sähkön ja lämmön tuotannon.
Jätevoimalan valmistumisen myötä (2014) tuotamme energiaa entistä ympäristöystävällisemmin.
Tarjoamme haasteellisia tehtäviä motivoituneille tekijöille. Yli 115 000 asiakasta, jätevoimalan valmistuminen ja energia-alan toimintaympäristön muutokset luovat työpaikkoja. Uuden jätevoimalan myötä uusia työpaikkoja tulee noin 40 (käyttö- ja kunnossapitotehtäviin).
Terveellä yrityskulttuurilla mahdollistamme viihtymisen työssä. Siitä kertoo työsuhteiden pituudet ja hyvin vähäinen vaihtuvuus. Osaajiemme takana on myös ison konsernin tuki.
Toimimme vastuullisesti myös talon ulkopuolella. Vantaan Energian toiminnoille on myönnetty SFS-ENISO14001-standardin mukainen ympäristöjärjestelmän sertifikaatti ensimmäisenä energiayhtiönä Suomessa.
Vastuullisuus ohjaa toimintaamme. Toteutumisesta raportoimme vuosittain
Global Reporting Initiativen G3 mukaisessa yhteiskuntavastuuraportissamme. Meidät on palkittu jo viidesti.
Tutustu lisää meihin, toimintaamme, kulttuuriimme, ja arvomaailmaamme:
www.vantaanenergia.fi/vastuullisuus